UUSIMMAT PÄIVITYKSET:

24.1.
Tapahtumakalenteri

10.1.
Tanssitunnit:

- Sirpan kevään tunnit
- Kaarinan kansalais-opiston kevään tunnit

KÄVIJÄLASKURI

Käyntejä kotisivuilla:
10390 kpl


DESPERADO LINE DANCERS RY:N

TOIMINTASUUNNITELMA

TILIKAUDELLE 01.01.-31.12.2011

 

JÄSENTIEDOTUS

Jäsenistölle tiedotetaan yhdistyksen ajankohtaisista tapahtumista ja asioista sähköisesti toimitettavassa jäsentiedotteessa, joka ilmestyy noin  3-4 kertaa vuodessa. Yhdistyksen nettisivuja ja siellä olevaa tapahtumakalenteria päivitetään ja uusitaan tarpeen mukaan.


TANSSI-ILLAT

Voidaan järjestää vuoden kuluessa esimerkiksi teemallinen tanssi-ilta(iltoja) jäsenistön kiinnostuksen mukaan keväällä tai syksyllä. Tanssi-illoista sovitaan vuosikokouksen valitseman hallituksen kokouksissa. Tanssi-iltaan voidaan järjestää myös kahvio/buffet tai ruokailua, jos siihen on jäsenistöllä kiinnostusta.


MUUT TAPAHTUMAT

Voidaan järjestää loppukesästä kaikille avoin rivitanssitapahtuma esimerkiksi Uittamon lavalle tai johonkin muuhun sopivaan paikkaan. Tapahtumaan järjestetään ohjelmaa, esimerkiksi tanssiesityksiä tai muita esityksiä hallituksen päätöksen mukaisesti. Järjestetään arpajaiset ja rivitanssiharrastukseen liittyvien tuotteiden myyntiä.

Ulkomaisten rivitanssikoreografien vieraillessa Suomessa, voidaan harkita järjestetäänkö vierailun yhteydessä myös Turkuun tapahtuma sisältäen opetusosion, esityksiä ja tanssia. Erillisen tekniikkakurssin järjestäminen on myös mahdollista, jos osallistujamäärä on riittävä. Tekniikkakurssin vetäjänä toimisi vieraileva tanssin-opettaja.


SUOMESSA JÄRJESTETTÄVÄT RIVITANSSIKILPAILUT 2011

Yhdistys maksaa anomusta vastaan kilpailuihin osallistuvan yhdistyksen esiintyvän tanssiryhmän kilpailupäivän sisäänpääsyn sekä heidän mahdolliset kilpailumaksunsa. Desperado Line Dancers ry:n yksittäisillä jäsenillä on myös oikeus etukäteen esitettyä anomusta vastaan saada kisa- ja sisäänpääsymaksu DLD ry:ltä osallistuessaan yksilösarjoihin.

Ryhmästä vähintään puolet on oltava jäseniämme, jotta kilpailumaksut ja jäsenien osalta sisäänpääsymaksut avustuksena myönnetään. Ryhmistä tai duoista mahdolliset ei-jäsenet maksavat itse sisäänpääsymaksunsa. Koreografi-sarjaan pätevät samat säännöt kuin ryhmiin.


VIERAILUT MUIDEN YHDISTYSTEN TAPAHTUMIIN

Voidaan järjestää vuoden aikana bussikuljetus edulliseen jäsenhintaan johonkin kotimaassa järjestettävään rivitanssitapahtumaan tai vaihtoehtoisesti kilpailu-tapahtumaan. Yhteiskuljetukset järjestetään, jos osallistujia on riittävästi.


ESIINTYVÄ RYHMÄ JA HARJOITUSTILAT

Esiintyvälle ryhmälle vuokrataan edelleen harjoitustilat Turun kaupungilta. Harjoitukset pyritään pitämään noin kerran viikossa. Ryhmä jatkaa esiintymisiä yhdistyksen tilaisuuksissa ja muiden tilausten mukaan. Ryhmälle hankitaan esiintymisvaatteita tarpeen mukaan. Esiintyvään ryhmään rekrytoidaan uusia tanssijoita tarvittaessa.


JÄSENTUOTTEET

Yhdistys myy jäsentuotteitaan edulliseen jäsenhintaan. Tuotteet ovat: pinssit, lippalakit, T-paidat, city-paidat, säkkireput sekä DLD:n logolla varustettu juomapullo. Uusia jäsentuotteita harkitaan otettavaksi myyntiin tilikaudella hallituksen päätöksellä.


TULEVIA HANKINTOJA

Hankitaan tuotteita tilaisuuksiin ja tapahtumiin tarpeen mukaan.

 

Turussa 12.12.2010

Desperado Line Dancers ry:n hallitus

 

Kirsi Vuorinen
Hallituksen puheenjohtaja

Sirpa Kurki-Lehto                                                        Outi Lindström

Ritva Lehtonen                                                             Eija Vähä-Impola

Tuija Hassinen-Laine                                                 Kirsi-Maarit Aaltonen